Aikuisten voimistelu / Ke klo 19.15-20.15

Kurssin aika osa Reeniksen alueista voi olla varattuna kurssilaisille. Reenis on avoinna kurssin aikana normaalisti muille kävijöille.

Tunneilla tehdään erilaisia harjoituksia jotka kehittävät kehonhallintaa ja yleistaitoja Reeniksen monipuolisessa ympäristössä. Jokainen tunti sisältää yhteiset alkuverryttelyt, mahdollisia pelejä/leikkejä/kisoja ja päivän mukaiset temput sekä temppuradat ja aikaa harjoitella myös omia temppuja. Parkourtunneilla tutustutaan parkourin perustekniikoihin joita ovat esimerkiksi: Hypyt, alastulot, ylitykset, kiipeäminen, roikkuminen ja heiluminen, läpimenot sekä seinäjuoksut ja seinäponnistukset.

Tunneilla tehdään erilaisia harjoituksia jotka kehittävät kehonhallintaa ja yleistaitoja Reeniksen monipuolisessa ympäristössä. Jokainen tunti sisältää yhteiset alkuverryttelyt, mahdollisia pelejä/leikkejä/kisoja ja päivän mukaiset temput sekä temppuradat ja aikaa harjoitella myös omia temppuja.
Reeniksen trampparyhmä on tietynlainen sekoitus eri trampoliinilajeja, ryhmässä harjoitellaan temppuja niin voimistelu- ja Gtramp/freestyle trampoliinityyliillä. Jokaisella tunnilla on aina eri teema, jonka pohjalta kaikki harjoittelevat jotain tiettyjä temppuja, mutta joka tunnilla jokaisella on myös aikaa harjoitella itselleen mielekkäitä ja sillä hetkellä kiinnostavia temppuja, saaden samalla avustusta myös näiden temppujen turvalliseen opetteluun.

Tempputiistai on aikuisille avoin tunti, jossa voit ohjaajalta toivoa temppuopetusta sinua kiinnostaviin temppuihin. Tempputiistaihin voi osallistua kertalipun maksaneet, sarja-, kuukausi ja vuosikorttilaiset ilman lisäveloituksia. Esimerkkiaiheita joita tempputiistaissa on opetettu aikojen saatossa: Taakse ja eteenvoltti, puolivoltti eteen, käsilläseisonta, seinävoltti, trampoliinihyppely, kiintopyörähdys jne. Voit kysellä rohkeasti myös etukäteen meiltä, pystyykö tempputiistain ohjaaja opettamaan sinua kiinnostavassa tietyissä liikkeessä! […]
Voimistelun harrastekurssi on suunnattu voimistelusta, lattia-akrobatiasta ja tumblauksesta kiinnostuneille 2013-2016 syntyneille. Tunneilla harjoitellaan voimistelusta tuttuja perusliikkeitä permannolla, ilmavolttiradoilla ja trampoilla. Tunneilla tulevat tutuiksi perusvoltit, perhoset ja flikit sekä muut voimistelun perusteet. Taitojen kehittymisen tueksi harjoituksissa kehitetään myös lajiliikkeiden vaatimaa voimaa ja liikkuvuutta. Tämä on oiva ryhmä sinulle mikäli sinua ei kiinnosta kilpailla, mutta haluat silti oppia […]
Voimistelun harrastekurssi on suunnattu voimistelusta, lattia-akrobatiasta ja tumblauksesta kiinnostuneille 2008-2012 syntyneille. Tunneilla harjoitellaan voimistelusta tuttuja perusliikkeitä permannolla, ilmavolttiradoilla ja trampoilla. Tunneilla tulevat tutuiksi perusvoltit, perhoset ja flikit sekä muut voimistelun perusteet. Taitojen kehittymisen tueksi harjoituksissa kehitetään myös lajiliikkeiden vaatimaa voimaa ja liikkuvuutta. Tämä on oiva ryhmä sinulle mikäli sinua ei kiinnosta kilpailla, mutta haluat silti oppia […]
Kurssin aika osa Reeniksen alueista voi olla varattuna kurssilaisille. Reenis on avoinna kurssin aikana normaalisti muille kävijöille.
Tunneilla tehdään erilaisia harjoituksia jotka kehittävät kehonhallintaa ja yleistaitoja Reeniksen monipuolisessa ympäristössä. Jokainen tunti sisältää yhteiset alkuverryttelyt, mahdollisia pelejä/leikkejä/kisoja ja päivän mukaiset temput sekä temppuradat ja aikaa harjoitella myös omia temppuja. Parkourtunneilla tutustutaan parkourin perustekniikoihin joita ovat esimerkiksi: Hypyt, alastulot, ylitykset, kiipeäminen, roikkuminen ja heiluminen, läpimenot sekä seinäjuoksut ja seinäponnistukset.
Jatkoryhmä on suunnattu niille, joita oikeasti kiinnostaa lajitekniikoiden harjoittelu ja eteenpäin vieminen. Jatkoryhmiä suositellaan harrastajille, joilla on jo hyvät perusliikuntataidot ja hyvä perustaso lajitekniikoissa sekä eteen ja taakse tai sivuttainvoltissa. Ryhmässä toimiminen tulee luonnistua jatkoryhmäläiseltä peruskurssilaista paremmin. Jos olet harrastanut lajia jo jossain muualla, on jatkoryhmään mahdollista siirtyä suoraan ilman perustason kurssia. Voit kysyä lisää […]
Jatkoryhmä on suunnattu niille, joita oikeasti kiinnostaa lajitekniikoiden harjoittelu ja eteenpäin vieminen. Jatkoryhmiä suositellaan harrastajille, joilla on jo hyvät perusliikuntataidot ja hyvä perustaso lajitekniikoissa sekä eteen ja taakse tai sivuttainvoltissa. Jos olet harrastanut lajia jo jossain muualla, on jatkoryhmään mahdollista siirtyä suoraan ilman perustason kurssia. Voit kysyä lisää ville@reenis.fi. Tunneilla tehdään erilaisia harjoituksia jotka kehittävät […]
Tunneilla tehdään erilaisia harjoituksia jotka kehittävät kehonhallintaa ja yleistaitoja Reeniksen monipuolisessa ympäristössä. Jokainen tunti sisältää yhteiset alkuverryttelyt, mahdollisia pelejä/leikkejä/kisoja ja päivän mukaiset temput sekä temppuradat ja aikaa harjoitella myös omia temppuja. Parkourtunneilla tutustutaan parkourin perustekniikoihin joita ovat esimerkiksi: Hypyt, alastulot, ylitykset, kiipeäminen, roikkuminen ja heiluminen, läpimenot sekä seinäjuoksut ja seinäponnistukset.
Tunneilla tehdään erilaisia harjoituksia jotka kehittävät kehonhallintaa ja yleistaitoja Reeniksen monipuolisessa ympäristössä. Jokainen tunti sisältää yhteiset alkuverryttelyt, mahdollisia pelejä/leikkejä/kisoja ja päivän mukaiset temput sekä temppuradat ja aikaa harjoitella myös omia temppuja. Parkourtunneilla tutustutaan parkourin perustekniikoihin joita ovat esimerkiksi: Hypyt, alastulot, ylitykset, kiipeäminen, roikkuminen ja heiluminen, läpimenot sekä seinäjuoksut ja seinäponnistukset.
Voimistelun harrastekurssi on suunnattu voimistelusta, lattia-akrobatiasta ja tumblauksesta kiinnostuneille 2013-2016 syntyneille. Tunneilla harjoitellaan voimistelusta tuttuja perusliikkeitä permannolla, ilmavolttiradoilla ja trampoilla. Tunneilla tulevat tutuiksi perusvoltit, perhoset ja flikit sekä muut voimistelun perusteet. Taitojen kehittymisen tueksi harjoituksissa kehitetään myös lajiliikkeiden vaatimaa voimaa ja liikkuvuutta. Tämä on oiva ryhmä sinulle mikäli sinua ei kiinnosta kilpailla, mutta haluat silti oppia […]
Tempputiistai on aikuisille avoin tunti, jossa voit ohjaajalta toivoa temppuopetusta sinua kiinnostaviin temppuihin. Tempputiistaihin voi osallistua kertalipun maksaneet, sarja-, kuukausi ja vuosikorttilaiset ilman lisäveloituksia. Esimerkkiaiheita joita tempputiistaissa on opetettu aikojen saatossa: Taakse ja eteenvoltti, puolivoltti eteen, käsilläseisonta, seinävoltti, trampoliinihyppely, kiintopyörähdys jne. Voit kysellä rohkeasti myös etukäteen meiltä, pystyykö tempputiistain ohjaaja opettamaan sinua kiinnostavassa tietyissä liikkeessä! […]
Reenis avoinna k-15 vuorolla normaalisti muille asiakkaille. Oulun kaupungin actionvuoro on 15-19 vuotiaille oululaisille tarkoitettu liikuntavuoro. Mukaan otetaan 25 ensimmäisenä paikalle saapunutta, vuoro on tunnin mittainen ja järjestetään klo 19-20 välillä. Kevätkauden viimeinen kerta 9.5.2024. Actionvuoroa ei järjestetä talvilomaviikolla.