Trampoliini nuoret jatkoryhmä / 2012-2008 / ma klo 19-20 Syksy -23

229,00  sis. alv

Trampoliinin jatkoryhmä on suunnattu 2012-2008 syntyneille, jotka jo osaavat useimmat perustemput trampoliinilla. Ryhmässä opetellaan trampoliinihyppelyn ja volttien tekemisen perusteita sekä jo hieman haastavampia liikkeitä. Tunneilla tehdään erilaisia harjoituksia, jotka kehittävät kehonhallintaa ja yleistaitoja Reeniksen monipuolisessa ympäristössä.

1 varastossa

Tuotetunnus (SKU): tnjs23 Osasto:

Reeniksen trampparyhmä on tietynlainen sekoitus eri trampoliinilajeja, ryhmässä harjoitellaan temppuja niin voimistelu- ja Gtramp/freestyle trampoliinityyliillä. Jokaisella tunnilla on aina eri teema, jonka pohjalta kaikki harjoittelevat jotain tiettyjä temppuja, mutta joka tunnilla jokaisella on myös aikaa harjoitella itselleen mielekkäitä ja sillä hetkellä kiinnostavia temppuja, saaden samalla avustusta myös näiden temppujen turvalliseen opetteluun.

Trampoliinin jatkoryhmän vaatimuksia tarkemmin:

  • Kurssilainen hallitsee hyvin trampoliinihyppelyn perus alastulot, voltin eteen ja taakse, kaboomin, codyn, ball outin tai lähes kaikki näistä. Mikäli lapsesi ei tunnista näitä temppuja nimeltä, hän ei hyvin todennäköisesti ole valmis osallistumaan tähän ryhmään.
  • Kurssilaista oikeasti kiinnostaa harjoitella erilaisia temppuja ja tekniikoita

Milloin: Maanantaisin klo 19.00-20.00

Kurssin kesto: 15 kertaa

Aloituspäivä: 21.8.2023

Viimeinen kerta: 4.12.2023

Väliviikot, jolloin ei ohjauksia: Syyslomaviikko (vko 43)

Hinta

  • Kurssimaksu 15 kertaa 229 €
  • Mikäli haluat maksaa kurssin myöhemmin tai osissa, voit valita maksutavoista myös laskutusvaihtoehdon

Kurssien yleiselle infosivulle tästä

Ilmoittautuminen

Ryhmiin ilmoittaudutaan osatamalla tuote nettikaupasta, lisää kommenttikenttään osallistuvan lapsen nimi. 

Kurssien ilmoittautumisehdot ja edut

Kurssien pelisäännöt

  1. Kiusaaminen kielletty. Kiusaamisen jatkuessa Reeniksellä on oikeus evätä pääsy kursseille, ilman hyvitystä kurssimaksuun
  2. Saa kannustaa ja tsempata muita
  3. Kunnioitan Reeniksen sääntöjä ja ohjaajien ohjeita
  4. Annan jokaiselle rauhan harjoitella
  5. Osallistun toimintaan omien taitotasojen rajoissa. Tiedän aina, mitä tai miten teen
  6. Pyydän aina tarvittaessa apua ohjaajilta tai Reeniksen henkilökunnalta

 

Pidätämme oikeudet muutoksiin.